Kaksi seikkailua, yksi huikea päivä – Vuokatin Seikkailupuisto ja Go Vuokatin Vesielämyskeskus avaavat kesäkauden yhdessä 1. kesäkuuta
Kaksi Vuokatin jännittävintä elämyspuistoa yhdistävät voimansa ja avaavat kesäkauden yhdessä. Jo kymmenettä kauttaan käynnistävä Vuokatin Seikkailupuisto sekä täysin uusi Go Vuokatin Vesielämyskeskus järjestävät yhteisen kauden avajaistapahtuman sunnuntaina 1. kesäkuuta, joka käynnistää aktiivisen ja monipuolisen kesän koko alueelle.
Avajaispäivän kunniaksi kaikki 1.6. käytettävät liput ovat -50 % alennuksessa Vesielämyskeskuksella sekä Seikkailupuistossa. Lisäksi tarjolla on ilmaisia virvokkeita ja pientä purtavaa kaikille vieraille. Päivän ohjelmaan kuuluu myös koko perheelle sopiva aarteenetsintäpeli.
Viereen avautuva Go Vuokatin Vesielämyskeskus avaa ovensa nyt ensimmäistä kertaa. Vesielämyskeskuksella pääset nauttimaan laajasta valikoimasta vesielämyksiä, jotka sopivat niin seikkailunnälkäisille kuin rentoutusta kaipaaville. Wakepark sekä uusi kelluva vesipuisto tuovat jännittäviä vesielämyksiä Vuokattiin. Tarjontaan kuuluu myös SUP-lautailua sekä niiden vuokrausta, skeittisaunalautta sekä räätälöityjä kisailukokonaisuuksia, jotka tekevät esimerkiksi polttareista tai tyky-päivistä unohtumattomia.
Vuokatin Seikkailupuisto on jo vakiinnuttanut asemansa Kainuun suosittuna elämyskohteena, tarjoten 9 pitkää seikkailurataa ja yli 100 erillistä haastetta ja tehtävää sekä lastenpuisto perheen pienimmille. Seikkailupuistossa on myös kaikille leikkimielisille sopiva verkkoseikkailu, jossa voi laittaa mielikuvituksensa valloilleen ja keksiä erilaisia pelejä ja leikkejä verkkohuoneiden sisällä.
Seikkailupuiston puistonjohtaja Heini Korhonen kertoo, että yhteistyö tarjoaa monipuolisempia elämyksiä koko yhteisölle:
”Meille on aina ollut tärkeää, että Vuokatin Seikkailupuisto on paikka, jossa kaiken ikäiset ja -taustaiset ihmiset voivat haastaa itseään, pitää hauskaa ja nauttia luonnosta. Nyt kun Go Vuokatin Vesielämyskeskus avautuu naapuriin, voimme tarjota entistä laajemman valikoiman aktiviteetteja samassa paikassa.”
Myös Go Vuokatin yrittäjä Miika Moilanen on innoissaan Vesielämyskeskuksen avauksesta: “Kyllähän Vesielämyskeskuksen käynnistäminen laajentaa Vuokatin ohjelmapalvelutarjontaa ja mahdollistaa täysin uusien lajien harrastamisen alueella. Rauhallinen, mutta keskeinen sijainti tässä Seikkailupuiston läheisyydessä mahdollistaa alueen kehittämisen ja tuo lisää aktiviteetteja niin aloittelijoille, hauskanpitäjille, rentoutujille kuin aktiiviharrastajille.”
Vuokatin Seikkailupuisto on avoinna toukokuusta lokakuuhun ja se sijaitsee Vuokatti Sportin läheisyydessä. Puistoa pyörittää perheyritys, jonka juuret ovat Tallinnassa, Virossa. Se on vuosien varrella kasvanut suosituksi kohteeksi perheille, koululaisryhmille, polttareille, yrityksille ja matkailijoille.
Go Vuokatti on ohjelmapalveluyritys, jonka toinen toimipisteistä löytyy SuperParkin kanssa samoista tiloista. Nyt Vesielämyskeskuksella laajeneva valikoima pitää sisällään esimerkiksi pakohuoneita, Megazone laserseikkailun, paintballia, kirveenheittoa ja virtuaalimaailman. Go Vuokatin lanseeramalla aktiviteettipassilla asiakkaat pääsevät nauttimaan alennetuin hinnoin Vuokatin tarjonnasta. Aktiviteettipassin saat vierailemalla kerran Go Vuokatin tarjoamista aktiviteeteista.
Lisätietoa Go Vuokatin palveluista:
www.govuokatti.fi